KATKELMIA ATELJEESTA 2023: BIISIEN TAUSTAT JA ESITTELY

Katkelmia ateljeesta -levy valmistui vuodenvaihteessa 2022-2023. Alla tekijän reflektioita levylle päätyneistä biiseistä ja niiden taustoista.

1 AIKA JA AVARUUS

Levyn intro - hetken mielijohde vai etsintää totuuden?

2 BESSERWISSER

Koronapandemian aikana maailma putosi pysähdystilaan. Omaankin elämään ilmestyi tyhjää aikaa, jota aloin täyttää säveltämällä uutta musiikkia. Hankin Rolandin Juno 06-syntikan, joka on pienoiskokoinen uudelleenpainos Rolandin 80-luvun syntikoista. Kaipasin erityisesti Juno 60 -soundirekisteriä. Besserwisser oli yksi ensimmäisistä biiseistä, jotka uudella pikkusynalla syntyivät. Jatkokehittely kuitenkin vei biisin vahvemmin urkuvetoiseen suuntaan, joten biisin levyversion runko on lopulta toteutettu Hammond XK-5 -uruilla. Junolla on kuitenkin oma roolinsa biisissä. Kun vein tuotoksen viimeisteltäväksi Nippalan Jarille, hän ehdotti biisiin sähköbassoa. Tämä toikin lopputulokseen aimo annoksen tarvittavaa potkua.

3 VENUKSEN YLIKULKU

Venuksen ylikulku on pitkään kypsynyt kappale, johon on vuosien myötä tullut soinnillisia lisäkerroksia ja värejä. Myös sanoitus kypsyi hitaasti. Alun perin biisi on sävelletty bandurrialla (espanjalaisessa kansanmusiikissa käytetty mandoliinimainen soitin) ja sen helinä onkin olennainen osa biisin kokonaissointia. Sanoituksessa on paljon asiaa ja eri tasoja, ja sanoitusprosessi veikin monin verroin enemmän aikaa kuin soitinosuuksien säveltäminen ja taltiointi. Tämä on omalle sävellystyölle aika tyypillistä. Sävellän yleensä nopeasti ja hienosäädän sitten jonkin aikaa, mutta sanojen kanssa olen vaikeuksissa.

4 ALGORITMI

Paradoksaalinen kappale – ilman edistyksellisiä algoritmeja koko kappaletta tai tätä levyä ei varmaan olisi olemassa. Biisin runko on syntynyt erilaisilla soitinsovelluksilla ja Moog Little Phatty -syntikalla. Mitä pidemmälle biisin työstö eteni, sitä enemmän alkoi mukaan tulla myös vähän orgaanisempia aineksia. Halusin saada mukaan myös aidon virvelin soundia, jota kuullaan aika säästeliäästi biisin kertosäkeessä. Lopulta mukaan tuli myös Hammondia. Näin soinnillisestikin biisi tasapainoilee sanoitusten mukaisesti todellisen ja virtuaalisen maailman rajamailla.

5 MAAILMA UNESSA

Maailma unessa lienee levyn herkin biisi, ja oikean tunnelman saaminen talteen oli tässä aivan olennaista. Yksinkertaisen kitaramelodian ja hennon Juno-syntikkamaton lisäksi biisissä on vain basso, joten lauluosuuksien rooli korostuu. Kappaleen lopussa kuullaan Moog-soolo, johon oli myös tärkeä saada juuri oikeanlainen tunnelma ja tulkinta. Myös tämä biisi on kypsynyt vuosien yli hitaasti.

6 HUPULUS LUPULUS

Kuuntelen aika paljon instrumentaalimusiikkia ja pidän bändilevyistä, joissa on instrumentaaleja. Hupulus lupulus on ennen kaikkea sähköurkuteos. Ensimmäiset sävellykseni syntyivät aikoinaan isäni hankkimilla Waltonin sähköuruilla, joten tämä biisi vei takaisin omille juurille. Tällä kertaa oli onneksi käytössä muutamaa kertaluokkaa laadukkaampi soitin. Moog ja Juno saavat tässä myös oman roolinsa. Yllättävän tärkeässä roolissa on myös tamburiini, joka tuo vaihtelua komppipuolelle. Biisin nimi? No, Hupulus lupulus voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, vaikkapa sitä, kun urkuproge etsii paikkaansa tanssilattialla.

7 ATELJEE

Jokunen vuosi sitten osallistuin Helsingin työväenopiston sävellyskurssille, jossa tutkittiin lähinnä klassisen musiikin sävellyksiä ja säveltämisen perusteita. Päädyin säveltämään laulumusiikkia vanhoihin suomalaisiin runoihin. Kurssin aikana syntyi myös monenlaisia muita piensävellyksiä, joista yksi sopi mielestäni tämän Ateljee-kappaleen alkuosaksi. Biisi itsessään on intro seuraavaan Värit kertovat -kappaleeseen. Tässä on kolmeen minuuttiin mahdutettu paljon asiaa, joka jollain kummallisella tavalla kuitenkin toimii kokonaisuutena.

8 VÄRIT KERTOVAT

Sain muutama vuosi sitten kutsun ystäväni taidenäyttelyn avajaisiin esittämään omaa musiikkia. Koska kyse oli taidenäyttelystä, sain kipinän tehdä tilaisuutta varten uuden aiheeseen liittyvän biisin. Aikaa oli vähän, joten kappale oli vielä varsin keskeneräinen sen ensiesityksessä itse näyttelyn avajaisissa. Ajattelin kuitenkin, että kappaleessa on sen verran potentiaalia, että sitä voisi kehitellä pidemmälle. Lopulta soitinnukseen päätyi kitaran lisäksi bassoa, Moogia ja Hammondia, ja sanatkin alkoivat löytää uomansa. Niitä biisissä riittääkin, joten vokalisti ei pääse helpolla.

9 PILVET OVAT VEISTOKSIA

Kesäisin minulla on usein mukana matkasoittimena dulcimer, jota rämpyttelen aina kuin aika sallii. Pilvet ovat veistoksia on myös syntynyt tällaisen rämpyttelyn seurauksena. Biisin sanat alkoivat kuitenkin muodostua sen verran vahvoiksi, että koin biisin vaativan hieman vahvemman soitinnuksen. Niinpä viritin klassisen kitarani erikoisvireeseen (D-A-D-G-B-D), jotta biisiin saisi vahvan soinnillisen pohjan. Tällä erikoisvireellä on muuten toteutettu myös edeltävät Ateljee ja Värit kertovat. Kun biisi alkoi saada lopullisen muotonsa, se alkoi tuntua yhä enemmän oikealta päätöskappaleelta tälle levylle.

HOME | Copyright © Paperossimusic 2023.